Päivä 4: Nowa Hutan lähiö Krakovan laidalla

Kartassa näkyy alueen puolikaaren muoto

Viimeisenä matkapäivänä Krakovassakin meitä opastanut Monica Pazera kierrätti meitä Nowa Hutan alueella, jossa hän itse asuu. Kuulimme alueen historiasta ja kierroksen päätteeksi istuimme erään monitoimikulttuuritalon kahvilaan katsomaan muutamaa lyhyttä propagandaelokuvaa, joilla Nowa Hutaa kaupiteltiin ja joilla ihmisiä oli houkuteltu muuttamaan alueelle toisen maailmansodan jälkeen.

Nowa Huta on Krakovan kaupungin itäisin kaupunginosa, joka on tunnettu historiastaan Krakovan kommunistisena alueena. Nykyään Nowa Hutalla ei ole tällaista leimaa, mutta sillä on hieman erilainen historia kuin Krakovan muilla alueilla. 

Nowa Huta rakennettiin 50-luvulla toisen maailmansodan jälkeen neuvostoliittolaisten tultua. Aluetta ei silloin haluttu pitää Krakovan osana vaan omana itsenäisenä alueenaan ja sitä mainostettiin unelmakaupunginosana ihmisten houkuttelemiseksi rakentamaan uusia asuntoja ja taloja itselleen. Kaikki suunniteltiin ja rakennettiin niin, että ihmisten ei tarvinnut lähteä omasta pihapiiristään tai alueelta pois. Ihan kävelymatkan päässä oli mm. kauppoja, päiväkoteja, kirjastoja, elokuvateattereita ja kouluja. Asukkaille asuminen tehtiin tältä osalta helpoksi ja tällä haettiin sitä, etteivät ihmiset olisi halunneet edes lähteä muualle.

Kadut suunniteltiin niin, ettei liikkumiseen tarvinnut autoja eikä aikaisemmin Nowa Hutaan ole ratikoitakaan kulkenut. Kadut olivat sellaisia, että mahdollisen sodan syttyessä tankit pääsisivät kuitenkin kulkemaan.

Monica kertoi ihmisten oloista esimerkiksi 60-luvulla, jolloin kaupasta saattoi olla kaikki loppu. Takaovien kautta saattoi vaihtaa kaupassa työskentelevän tuttunsa kautta ruokaa tai muita tarvikkeita.

Nooan arkista inspiraationsa saanut kirkko

Monica kertoi todella kattavasti alueen historiasta kierroksen aikana. Alueelta löytyi muun muassa kolme vanhaa elokuvateatteria, sillä Nowa Hutaan muuttaneet ihmiset eivät välttämättä puhuneet samaa kieltä tai ajatelleet ollenkaan samalla tavalla. Heitä muutti monista eri paikoista ja siksi esimerkiksi välien tulistumisen takia elokuvateattereita oli useampi. Alueella sijaitseva venettä tai laivaa muistuttava kirkko oli aika erikoinen ja näimme myös esimerkiksi neuvostojoukkojen tankin erään museon ulkopuolella.

Kierros loppui kakkupalojen ja kahvin merkeissä. Katsoimme samalla kaksi 50-luvun alulla tehtyä lyhyttä propaganda elokuvaa, joissa mainostettiin Nowa Hutaa ja sen hienoutta. Videoilla ihmiset rakensivat iloisesti rakennuksia ja kaikki näytti käyvän todella kätevästi. Toisella videolla näkyi myös aukio, josta kierroksemme aloitimme, ja sen keskellä valtava Leninistä tehty patsas, jota alueella ei enää ole.

Kierros oli hieman erilainen kokemus muihin matkalla nähtyihin juttuihin. Muuten olimme käsitelleet paljon holokaustia ja Hitlerin aikaa. Kierros ja Monican opastus olivat hyvä muistutus siitä, että Puolan ja sen asukkaiden elämä ei todellakaan oitis kirkastunut Neuvostoliiton tultua. Oli tosi hienoa nähdä myös tällainen osa Puolan ja Krakovan historiaa. 

- Vilma, Aino & Minttu

Vierailu Schindlerin tehdasmuseossa 12.10

Schindlerin tehdasmuseo sijaitsi joen toisella puolella, joten sinne kävelyyn piti varata jonkin verran aikaa. Museo on erittäin kuuluisa ja vuosittain siellä käy paljon turisteja. Jouduimme jakaantua kahteen ryhmään eli kalliolaisiin sekä torkkeleihin, jotta pääsimme kierrokselle. Tehdasmuseo oli kuitenkin jonkin verran ahdas ja siellä liikkui muitakin vierailijoita, näin myös läheisemmän kuuntelukontaktin saaminen on helpompaa.

Krakova ennen toista maailmansotaa

Tehdasmuseon sisältö esitteli paljon muutakin kuin kuuluisaa Schindlerin urotyötä. Museo aloitti valokuvanäyttelyllä juutalaisten ja puolalaisten elämästä ennen toista maailmansotaa.

Iloisilla ilmeillä, perhepotreteilla ja rantalomakuvilla
pohjustettiin tulevan maailmansodan murhenäytelmää

Opas kertoi tyhjentävästi natsien etenemistavoista Puolassa, ja miten puolalaisten ja juutalaisten elämä muuttui. Puolalaisia pakkorekrytoitiin 18 vuodesta ylöspäin ja juutalaisten työikä alkoi 16 ikäisenä. Jos kadulla pysäytettäessä kansalainen ei pystynyt todistamaan olevansa työllistetty, hänet vangittiin, saatettiin kuljettaa Saksaan työskentelemään tai jopa tappaa. Pieni leima ja paperi saattoivat siis pelastaa hengen.
Puolalaisia kohdeltiin vähempiarvoisesti saksalaisiin nähden. Puolalaiset eivät saaneet käyttää tiettyjä kauppoja, eivätkä he saaneet työstään palkkaa vaan ruokakuponkeja. Heidän kulttuurinsa ja itsenäistymishaaveensa pyrittiin tuhoamaan täysin hävittämällä Puolan maamerkit ja monumentit, muuttamalla kadunnimet saksaksi ja kieltämällä esimerkiksi puolalaisten kappaleiden soittamisen. Pienillä ja yksinkertaisillakin asioilla pyrittiin murskaamaan puolalaisten itsetuntoa; He eivät muun muassa saaneet istua penkeillä puistossa, sillä ne oltiin tarkoitettu vain saksalaisille.
Puolalaisia huonommin kohdeltiin tietenkin juutalaisia. Juutalaiset eivät saaneet käydä edes puistossa penkillä istumisesta puhumattakaan. Myös julkiset liikennevälineet olivat juutalaisilta kiellettyjä. Ruokakuponkien arvo oli huonompi, eivätkä he saaneet työskentelyn palkaksi kuin 500 kalorin annoskupongit. Kupongitkin oli tarkoitettu vain työssä käyville, eli saatu ruoka saatettiin jakaa myös lapsille ja vanhuksille.
Myöhemmin juutalaiset eristettiin gettoon "hygieenisistä syistä". Näyttelyssä oli esimerkkihuone siitä, kuinka pieneen tilaan monta ihmistä saatettiin sijoittaa. Yhden huoneen kokoisessa asunnossa saattoi elää kymmenenkin eri-ikäistä ihmistä. Sodan edetessä Getto jaettiin kahteen: Toiselle puolelle työskentelyyn kykenevät ja toiseen kykenemättömät. Kykenemättömät lähetettiin automaattisesti tuhoamisleirille.

Esimerkki kuva huoneiden ahtaudesta

Oskar Schindler syntyi rikkaaseen perheeseen Tšekkoslovakiassa vuonna 1908. Schindlerin perhe koki konkurssin 1930-luvun laman takia, jonka seurauksena ilman palkkausta Schindler liittyi Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueseen - natseihin. Hän seurasi SS:n kannoilla, kun Saksa valloitti Puolan. Hän jätti vaimonsa Tšekkoslovakiaan ja muutti Krakovaan saadessaan tehtävän kerätä tietoja puolalaisista. Schindler oli naistenmies ja kova ryyppäämään.
Muutettuaan Krakovaan Schindler lahjoi juutalaisen perheen rahalla ja mustan pörssin hyödykkeillä ja vastalahjaksi sai hallita juutalaisten omistamaa Emalitehdasta. Alkujaan Schindlerin tarkoitus ei ollut pelastaa juutalaisia vaan he olivat vain halvinta mahdollista työvoimaa. Kuitenkin natsien kauheuksien jälkeen Schindler alkoi nähdä juutalaiset ihmisinä eikä vain halpana työvoimana.

Schindlerin työpöytä

Niinpä Schindler päätti riskeerata kaiken ja ryhtyi kaikin keinoin pelastamaan juutalaisia. Hän kirjasi lapset aikuisiksi ja vanhukset 20 vuotta nuoremmiksi, jotta he saisivat työskennellä tehtaassa. Hän kerkesi siirtää koko tehtaan mukaan lukien kaikki työntekijät Plaszowista Brunnlitziin ennekuin kaikki Plaszowin asukkaat olivat lähetetty ilman armoa Auschwitziin tuhottavaksi. Tehdas jatkoi toimintaansa vuoteen 1945 asti, jolloin vapautuminen tapahtui. Tehtaan toiminnan aikana Schindler ruokki ja lääkitsi juutalaisia. Myöhemmin on laskettu, että Schindler olisi käyttäny 4 miljoonaa saksanmarkkaa pelastaakseen juutalaisia natsien julmuuksilta.

Schindlerin lista eli tehtaan työntekijöitä

Kuvia Schindlerin työntekijöitä

Seikkailua juutalaiskorttelissa ja vierailu Krakovan ghetossa

Vanhankaupungin kävelykierroksen jälkeen suuntasimme kohti Kasimierzin juutalaiskorttelia. Oppaanamme toimi mainio Monika, joka kertoi mielenkiintoisesti kortteleiden asukkaiden historiaa. Hän on myös opiskellut Turun yliopistossa vaihto-oppilaana.

Kasimierzin juutalaiskortteli erottuu mielenkiintoisella historiallaan. Krakovan juutalaisvähemmistö pakotettiin muuttamaan 1400-luvulla Kasimierzin kaupunginosaan, ja tästä tuli myöhemmin muualta Euroopasta karkotettujen juutalaisten koti ennen toista maailmansotaa ja holokaustia.

Näkymiä juutalaiskorttelista.

Oppaamme vei meidät myös paikalle, missä oltiin kuvattu Schindlerin listan yksi kohtaus. Elokuvan nähneelle tämä oli erityisen mielenkiintoinen paikka!

Monika kertoi meille juutalaiskorttelin lukuisista synagogista.

Juutalaisille rakennettu ghetto oltiin suunniteltu varta vasten epämieluisaksi. Esimerkiksi gheton muurit muistuttavat tarkoituksella juutalaisia hautakiviä.

Kun natsit pääsivät toisen maailmansodan aikaan valtaan Puolassa, Kasimierzin juutalaisväestö siirrettiin Veiksel-joen toisella puolella olevaan ghettoon.

Natsit perustivat ghettoja juutalaisia varten erottaakseen heidät muusta väestöstä. Tarkoituksena oli herättää pelkoa juutalaisissa ja käyttää heitä pakkotyövoimana. Ghetoissa oli surkeat olot, ja ihmisillä oli erittäin vähän tilaa elämiseen. Esimerkiksi yhdessä neljän huoneen asunnossa saattoi asua jopa kolme perhettä lapsineen.

Krakovan ghetto oli jaettu kahteen eri osaan: ghetto A:han ja B:hen. Ghetto A:ssa asuivat ne henkilöt, jotka pystyivät työskentelemään esimerkiksi tehtaissa, kun taas ghetto B:ssä asuivat ne, jotka eivät pystyneet työskentelemään. Näitä henkilöitä olivat mm. sairaat ja vanhukset.

Ghetossa oli apteekki nimeltä Under Eagle, jota pitivät puolalaiset. Apteekki oli gheton ainoa paikka, jossa työskenteli puolalaisia. Työntekijät auttoivat gheton asukkaita antamalla heille ruokaa ja rahaa. Under Eagle tuotti myös itse lääkkeitä, joita sitten myytiin tai annettiin juutalaisille.

Krakovan gheton läpi kulki puolalaisten käyttämä raitovaunulinja, mutta siellä ei ollut pysäkkiä. Gheton asukkaat eivät saaneet käyttää julkisia kulkuvälineitä.

Ratikan kulkiessa gheton läpi osa hyväsydämisistä matkustajista heitti juutalaisille ruokaa.

Kesän 1942 ja kevään 1943 välisenä aikana ghetto tyhjennettiin, ja asukkaat vietiin Belzecin tuhoamisleirille, Plaszowin pakkotyöleirille tai Auschwitziin.

Krakovan vanha kaupunki

Paikallinen opas, Monika Pazera, kierrätti meitä kauniissa Krakovan vanhassa kaupungissa. Kierros oli mukavaa vaihtelua keskitysleirien synkkiin tunnelmiin. Aloitimme kierroksen kaupungin pääportilta, josta kuningaskin aikoinaan saapui kaupunkiin. Nykyisin kaupunki on eloisa sekoitus uutta ja vanhaa. Heti astuttuamme portista sisään opas esitteli meille Puolan ensimmäisen Mc Donald's:n.

Seuraavaksi siirryimme Euroopan suurimmalle keskusaukiolle. Torin laidalla näimme mahtavat kirkon tornit. Legendan mukaan kaksi veljestä rakennutti tornit, ja kilpailivat kumman tornista tulisi korkeampi. Kilpailu päättyi traagisesti molempien veljesten kuolemaan.
Keskustorilta siirryimme Puolan vanhimmalle yliopistolle, joka on ollut toiminnassa aina 1500-luvulta nykypäivään. Yliopisto on todella merkittävä Krakovassa. Joka viides asukas on opiskelija. Saksalaisten valloitettua Krakovan, yliopiston professoreita syytettiin aiheetta saksalaisten vastaisesta toiminnasta. Heidät pidätettiin ja vietiin keskitysleirille.
Yliopistolta siirryimme Krakovan linnaan. Ihastelimme kuninkaiden hautoja ja monipuolista arkkitehtuuria linnan katedraalissa.
Lopetimme kierroksen Jan Karskin patsaalle.

Taide Auschwitzissa

Birkenau-kierroksen jälkeen palasimme bussilla jälleen Auschwitz I leiriin ja suuntasimme klo 13.30 parakki numero 25:teen työpajaan, jonka aihe oli taide Auschwitzissa.

Monille tuli ehkä yllätyksenä, että taiteella oli sijaa sellaisessa paikassa kuin Auschwitz. Kävi kuitenkin ilmi, että taiteella oli suurikin merkitys leiriläisille. Virallinen taide, eli taide jota vankina olleiden taiteilijoiden käskettiin tehdä, saattoi pelastaa vangin hengen, sillä niin kauan kuin vanki oli hyödyksi, häntä ei murhattu. Kielletyn taiteen tekeminen saattoi taas johtaa kaasukammioon tai muihin vakaviin rangaistuksiin. Työpajan taidenäyttelyssä oli esillä alkuperäisiä Auschwitzin, ja muiden keskitysleirien vankien tekemiä virallisia, ja kiellettyjä taideteoksia ja esineitä. 

oppilaita tutkimassa vangeista maalattuja muotokuvia.

Jakauduimme pieniin ryhmiin, ja opas antoi jokaiselle ryhmälle yhden teoksen, joka oli esillä näyttelyssä, ja saimme pohtia kyseisen teoksen tehtävää ja merkitystä. Pohdinnan jälkeen kävimme teokset yksitellen läpi.

Teoksen tehtävä saattoi olla mm. brutaalin todellisuuden pakeneminen, ihmisarvon säilyttäminen, kauneuden etsiminen leirin hirvittävistä olosuhteista, tai myös rikoksen dokumentointi ja todistusaineiston kerääminen. Juuri tästä syystä epävirallisen taiteen tekeminen oli rangaistavaa, koska natsit halusivat pitää salassa kaikki ne kauheudet, mitä leirillä oikeasti tapahtui. Tästä syystä kaikki virallinen taide, joka tehtiin kuvaamaan leirin tapahtumia, oli kaunisteltua. Huomasimme, että vangeilla ei ollut vankipukua tai ajeltua päätä, eikä kuvissa esitetty kurjuutta tai väkivaltaa.

Auschwitzissa olleen vangin tekemä natsien tilaama maalaus, joka kuvaa keskitysleirin rakentamista. Maalaus ei vastaa todellisuutta.

Nykyään keskitysleireillä tehty kielletty taide on tärkeimpiä tiedonlähteitä siitä, millaista elämä leireillä oikeasti oli ja mitä siellä tapahtui, sillä valokuvia leirien tapahtumista on säilynyt huomattavan vähän. Näyttelyssä oli esillä paljon piirroksia, jotka kuvasivat tarkasti leirin arkea, kuten laskentaa, nälkää, teloituksia, ja myös muotokuvia vangeista.

Kielletyn, salassa tehdyn taiteen joukosta löytyi tapahtumien todenmukaisen dokumentoinnin lisäksi myös leivänmuruista muovailtuja eläinhahmoja, sormuksia ja karikatyyrejä vartijoista.

 “karikatyyrien avulla vartijat saatiin vaikuttamaan vähemmän pelottavilta. Piirustusten myötä heistä tuli sellaisia hahmoja, joille vangit saattoivat yhdessä nauraa”, opas kertoi.

Lopuksi jokainen meistä sai valita yhden teoksen joka oli meistä kaikkein vaikuttavin, ja kertoa miksi se oli koskettanut juuri meitä. Suurin osa valitsi suuren punasävyisen öljyvärityön, jossa pieni lapsi kaiken kauheuden keskellä tuijottaa suoraan kohti katsojaa. Työn oli maalannut miesvanki Auschwitzista vapautumisensa jälkeen.

“Teos on vaikuttava, koska siinä on vahvat kontrastit ja punaisen sävyt saavat sen näyttämään kuin helvetiltä maan päällä” “Pieni lapsi katsoo suoraan silmiin kuin pyytäen apua, ja tavallaan myös syyttäen, että miksi kukaan ei tehnyt mitään”, oppilaat perustelivat.

Kaiken kaikkiaan työpaja taiteesta Auschwitzissa oli hyvin opettavainen ja vaikuttava, ja kertoi, miten tärkeää taide ja ilmaisu on ihmiselle, ja miten kovaäänisesti sen viesti voi välittyä, vaikka sitä yritettäisiinkin kovasti tukahduttaa.

Päivä 2: Auschwitz-Birkenau

Tänään oli luvassa monille ehkä matkan isoin juttu, Auschwitz-Birkenau. Tuhoamisleiri, jonne tuotiin niin juutalaisia kuin muitakin vankeja kaasutettaviksi ja sen jälkeen poltettaviksi.

Päivän sää oli jopa edellistä päivää sopivampi tähän ympäristöön. Valtavan leirin yllä oli kaunis usvapeite, joka toi tunnelmaan lisää kolkkoutta.

Ensimmäiseksi kiipesimme korkealle pääsisäänkäynnin torniin, josta näki lähes koko leirin kokonaisuutena. Alue oli valtava. Vielä karumpaa oli, että tuo kaikki oli vain osa siitä jättikokoisesta leiristä, jota natsit olivat suunnitelleet.

Tämän jälkeen lähdimme kiertelemään niitä parakkeja, joita ei ehditty tuhota ennen leirin vapauttamista 1945. Puiset parakit joissa ensin kuljimme, olivat miesten parakkeja. Oppaamme kertoi, että märkinä aikoina osa vangeista oli joutunut nukkumaan liejussa. Hyinen ilma lisäsi ihmetystä siitä, kuinka kukaan on voinut elää päivääkään tuollaisissa olosuhteissa. Näimme myös muun muassa vangeille tarkoitetun vessan, joka oli käytännössä laatikko, jonka kannessa oli kymmeniä reikiä, jotka ajoivat vessanpöntön asemaa.

Puisten parakkien jälkeen suuntasimme leirin vasemmalle puolelle, jossa olivat tiilestä tehdyt parakit. Ne oli tarkoitettu naisille ja lapsille. Vaikka voisi luulla, että tiiliset parakit olisivat olleet puisia parakkeja parempia, näin ei kuulemma kuitenkaan ollut. Yhtä huonoja olivat molemmat.

Tämä teksti on vielä keskeneräinen, loppu lisätään lähipäivinä!

Romani-paja

Ruokailun jälkeen meillä oli ohjelmassa ensimmäinen työpaja, jossa tutustuimme romanien kansanmurhaan toisen maailmansodan aikana. Aihetta käsiteltiin yhdessä parakissa olevassa näyttelyssä.

Kylmän ilman takia kaikki siirtyivät sisälle tutkimaan työpajan aiheeseen keskittyvää näyttelyä jo ennen oppaamme Miroslavin saapumista. Oppaamme esitteli meille näyttelyä ja kertoi hieman romanien historiasta ja kohtelusta natsi-Saksan aikana. Asia oli mielenkiintoista, mutta tässä vaiheessa päivää jalkapohjamme tekivät kuolemaa. Kaikki kuitenkin pysyivät sitkeästi suurin piirtein tolpillaan ja jaksoivat seurata mielenkiintoista aihetta.

Seuraavaksi saimme tehtäväksemme tutkia itsenäisesti näyttelyä ja etsiä vastauksia meille annettuihin kysymyksiin. Esittelimme tietomme pienryhmissä ja opas täydensi vastauksiamme kiinnostavilla yksityiskohdilla. Miroslavin aksentti sai kuuntelemaan häntä hyvin tarkasti ja saimme pajan tehtävät hyvin toteutettua. Paja oli kaiken kaikkiaan erittäin ajatuksia herättelevä.

Päivä 1: Työ vapauttaa

Kolea ja harmaa syyssää. Seisomme Auschwitzin "ARBEIT MACHT FREI" -kyltin edessä peläten sitä, mitä toisella puolella odottaa. Vierellä kulkevat piikkilanka-aidat hirvittävät jo tarpeeksi.



Auschwitz-Birkenaun Leiri 1 oli erilainen kuin olimme kuvitelleet. Miltei vuosisata sitten istutetut puut olivat kasvaneet korkeiksi, ja parakit olivatkin kaksikerroksisia. Vasta Leiri 2, Birkenau, vastasi sitä, millaisiksi mielikuvamme leiristä olivat matkaan valmistautuessamme muovautuneet.

Auschwitzin peitti aavemaisen kaunis usva, kun kävelimme palellen pitkin polkuja. Saattoi miltei nähdä raidalliset univormut, kuulla tuhansien rahisevien askeleiden käyvän vanhaa hiekkatietä pitkin. Ilma tuntui painostavalta.

Vääntyneiden silmälasien kasaan oli jäänyt tuhansien ihmisten näkö, ja palmikoiden vuoreen menetetty ihmisyys sai monet vaitonaisiksi. Käytävän päässä oli hylätty hirsipuu. Ja vankien kuvien joukossa hymyilevä poika.

Kun meille vielä näytettiin elävää kuvaa sotaa edeltävästä ajasta, puhkesimme me kyyneliin. Hymyilevät lapset rannalla, puistossa ja niityllä, kameralle poseeraavat onnelliset perheet sekä tanssivat nuoret repivät turran mielen todellisuuteen. Holokaustin uhrit olivat kuten me, mutta heiltä vietiin koko elämä.

Leiri 1:ssä on Auschwitz-Birkenaun viimeinen kaasukammio. Kun lähdimme sieltä, oli vaikea tajuta, mitä omassa päässsä liikkui.

Tuntui omistuiselta, että Auschwitz herätti niin erilaisen ahdistuksen kuin seuraavan päivän joka soluun tunkeutuva Birkenau. Johtuiko se siitä, että Auschwitz oli täynnä näyttelyitä, kun taas Birkenau oli enimmäkseen jätetty sellaiseksi kuin se oli? Vai johtuiko se siitä, että Birkenaun parakeissa ja kaasukammion raunioissa kuolema oli vielä vahvemmin läsnä? Sitä emme osaa sanoa, vaikka tiedämmekin, ettemme tule unohtamaan tätä päivää ikinä.



Anna Mäki-Jyllillä, Emma Myllynen ja Meeri

Lähtötunnelmia

Suntai-iltana kokoonnuimme Helsiki-Vantaalle täynnä jännitystä. Matkamme kohti Krakovaa oli juuri alkamassa. Matkaselvitys onnistui ongelmitta ja meille jäi myös aikaa tutkia lentokenttää. Kokoonnuimme porttimme eteen 19.45, suuntana Puola.

Matkatunnelma tiivistyy portin äärellä. Odotimme innoissame koneeseen pääsyä.

Krakova häämöttää

Kone oli puoliksi tyhjä, joten saimme vapautta paikkojen valinnassa ja paikoittain tilaa nukkua rauhassa. Osa kävi keskusteluja, toiset nukkuivat ja jotkut piirsivät tai lukivat ja kirjoittivat ahkerasti oppimispäiväkirjaa. Kaiken kaikkiaan lento onnistui mukavasti. Tee, kahvi ja mustikkamehutarjoilu teki tunnelmasta entistä mukavamman.

Öinen Krakova kimmeltelee kauniisti

Tilausbussi odotti meitä valmiina.

Saavuimme Krakovaan turvallisesti ja matkustimme bussilla Osvieciemiin, jossa hostellin avaimet käsiimme saatuamme painuimme heti pehkuihin. Seuraava päivä lupasi tutustumisen Auschwitzin keskitysleiriin - asian ytimeen.

Vierailu synagogassa

Kartan kanssa löydän viimein perille Malminkadun synagogalle erehdyttyäni suunnasta pari kertaa. Synagoga on piilossa syrjäisellä kadulla, ja näyttää ulospäin melko tavanomaiselta rakennukselta. Moni tajuaa vasta nyt, että passi unohtui kotiin. Onneksi henkilökunta päästää meidät sisään ilman henkilöllisyystodistuksia. Reput ja laukut kuitenkin tarkistetaan mahdollisten aseiden varalta, sillä synagogaan saapuu jatkuvasti uhkauskirjeitä. Pojat saavat kipan päähänsä ennen kuin astutaan sisään. Vieressä on kotoisan oloinen juutalainen päiväkoti. Pieni tyttö istuu kivimuurilla silppuamassa puun lehtiä muoviämpäriin. Hän tarkkailee meitä isoja lukiolaisia. Minulle hän hymyilee ja vilkuttaa.

Yläkerran synagoga on upea ja koristeellinen. Tänä vuonna se täyttää 110 vuotta. Seinät ovat vaaleanvihertävät, ornamenttipylväät kannattelevat ylätasoa, joka on naisten paikka jumalanpalveluksen aikana. Miehet istuvat alhaalla penkeillä, kuten mekin nyt opastusta kuunnellessamme. Miehet ja naiset on erotettu toisistaan siitä syystä,

että jumalanpalvelus on miesten velvollisuus, mutta naisten mahdollisuus. Miesten on siis

hyvä saada keskittyä jumalanpalvelukseen kunnolla. Edessä on kupolimainen tila kiehtovine eläinhahmoineen. Juudean leijonat pitävät esillä kymmentä käskyä. Ihmisaiheiden

esittäminen synagogassa on kiellettyä Jumalan häpäisemisen vuoksi.

   

Saamme hypistellä vanhaa toorakääröä. Tooran kirjoittaminen on äärimmäisen tarkkaa työtä. Koulutus siihen kestää kaksikymmentä vuotta eikä ainuttakaan virhettä saa tulla. Muuten koko sivu on poistettava ja se on aloitettava alusta. Yhden toorakäärön kirjoittamiseen menee aikaa noin vuosi.

Anne Frank-näyttely

Helsingin kuvataidelukiossa esillä ollut Anne Frank - historiaa nykypäivälle -näyttely oli Anne Frank Housen tuottama näyttely jonka pääasiallisina teemoina oli Anne Frankin elämä, toisen maailmansodan tapahtumat sekä holokausti ja se, miten näihin tapahtumiin reagoitiin sodan jälkeen ja miten ne ovat esillä yhä nykypäivän yhteiskunnassa. Näyttelyn tarkoitus oli myös herättää kysymyksiä ja ajatuksia vainoista ja ihmisoikeuskysymyksistä ja niiden vaikutuksista nykypäivänä.

Näyttely kiertää ympäri maailmaa, Suomessakin aina vuodesta 2012 asti. Koulullamme ollut versio sisälsi suomen- ja ruotsinkieliset tekstit ja se jatkaa koulumme jälkeen kiertoaan ympäri Suomen eri kouluja ja kulttuurikeskuksia. Nyt kun näyttely oli meidän koululla, tuli holokaustikurssilla olevien torkkeleiden tehtäväksi järjestää opastuskierroksia näyttelyyn koulullamme eri luokkia varten.

Opastusta edelsi koulutus, jonka järjesti Rauhankasvatusinstituutti. Koulutuksessa kurssilla olevien torkkelilaisten piti valmistautua ja harjoitella tulevaa opastusta varten. Koulutuksessa muun muassa leikittiin erilaisia tutustumisleikkejä, joihin kului paljon aikaa. Loppupeleissä se kuitenkin antoi paljon tarvittavaa tietoa jota ilman emme missään nimessä olisi voineet pitää esittelykierroksia näyttelyssä. Esimerkiksi suunnittelu siitä, mitä sanoisimme, oli erittäin hyvin järjestettyä ja tärkeää. Se siis antoi eväät lopulliseen opastukseen, kun esimerkiksi käytiin läpi näyttelyn dioja ja harjoiteltiin opastamista ryhmissä muiden koulutukseen osallistuvien kanssa.

Myöhemmin monet ovatkin sanoneet että koulutuksesta oli paljon hyötyä koska se valmisti ihmisiä tulevaan koitokseen, joka saattoi olla monelle varsin ahdistavaa. Koulutuksessa juuri yritettiin leikkien ja harjoitusten avulla saada ihmiset puhumaan selkeästi ja olemaan jännittämättä tulevaa opastusta. Tämä onkin nykyään varsin tärkeää, koska monille esiintyminen suuren ryhmän edessä voi olla todella hankalaa ja vaativaa.

Koulutuksessa oppi siten asioita joita voisi myös opettaa yleisestikin kouluissa, varsinkin niitä kursseja/oppitunteja varten, joissa tehdään paljon esiintymisiä tai tehdään suullisia kokeita.

Keskittynyttä kuuntelua opastuksessa...

Näyttelyn ja opastuskierrosten pitämistä edelsi myös näyttelyn kokoaminen, johon torkkelit osallistuivat. Kokoaminen olikin yllättävän hankalaa, mutta kun sitä tekemässä oli paljon ihmisiä, koko näyttely oli melko nopeasti pystyssä.

Näyttely itsessään oli varsin kiintoisa, vaikka tekstiä olikin joissakin kohdissa melko suppeasti. Voi silti sanoa, että tietoa sai kuitenkin tarpeeksi. Tietoa Natsi-Saksasta ja Anne Frankista itsestään oli kumpaakin sopivat määrät niin, että asioiden kululla Saksassa voitiin hyvin selittää se, mitä Annelle tapahtui. Oli yllättävää, että vain 34 esillä olleeseen julisteeseen ja niiden vähäiseen tekstimäärään mahtui niin paljon informaatiota.

Opastus olikin yllättäen tosi hauskaa, kun sai tutun kaverin kanssa hoitaa koko homman ja sen jälkeen pystyi taputtamaan itseään olalle ja kiittää hyvin hoidetusta työstä.

Opastuksissa yleisö oli yllättävän kiinnostunutta. Monilla tuntui olevan odotuksia, etteivät opastuskierroksille tulleet ryhmät osaisi käyttäytyä tai kuunnella asiallisesti, mutta onneksi näin ei ollut. Sen sijaan monet tuntuivat olevan aidon kiinnostuneita aiheesta. Useat opettajat myös tuntuivat haluavan keskustella näyttelystä tunnillaan enemmän. Oli myös hauska huomata, kuinka ruotsinopettajat pitivät dioissa olleita ruotsinkielisiä käännöksiä tekstistä erittäin hyvänä juttuna. Näin niistäkin sitten saatiin jotakin hyötyä, vaikkei niiden tarpeellisuutta muuten ehkä olisikaan heti huomannut!

Kokonaisuudessaan näyttely oli tosi pätevä yleiskuva Anne Frankin elämästä, holokaustiin johtaneista tapahtumista ja toisen maailmansodan vaikutuksista ihmisoikeuksien toteutumiseen nykypäivänä.

Kalliolaiset seuraavat kiinostuneina torkkelilaisten opastusta

Holokausti-kurssin torkkelit 

Kuvat: Tiina Kärkkäinen