maanantai 26. syyskuuta 2016

Vierailu synagogassa





Kartan kanssa löydän viimein perille Malminkadun synagogalle erehdyttyäni suunnasta pari kertaa. Synagoga on piilossa syrjäisellä kadulla, ja näyttää ulospäin melko tavanomaiselta rakennukselta. Moni tajuaa vasta nyt, että passi unohtui kotiin. Onneksi henkilökunta päästää meidät sisään ilman henkilöllisyystodistuksia. Reput ja laukut kuitenkin tarkistetaan mahdollisten aseiden varalta, sillä synagogaan saapuu jatkuvasti uhkauskirjeitä. Pojat saavat kipan päähänsä ennen kuin astutaan sisään. Vieressä on kotoisan oloinen juutalainen päiväkoti. Pieni tyttö istuu kivimuurilla silppuamassa puun lehtiä muoviämpäriin. Hän tarkkailee meitä isoja lukiolaisia. Minulle hän hymyilee ja vilkuttaa.


Yläkerran synagoga on upea ja koristeellinen. Tänä vuonna se täyttää 110 vuotta. Seinät ovat vaaleanvihertävät, ornamenttipylväät kannattelevat ylätasoa, joka on naisten paikka jumalanpalveluksen aikana. Miehet istuvat alhaalla penkeillä, kuten mekin nyt opastusta kuunnellessamme. Miehet ja naiset on erotettu toisistaan siitä syystä,

että jumalanpalvelus on miesten velvollisuus, mutta naisten mahdollisuus. Miesten on siis

hyvä saada keskittyä jumalanpalvelukseen kunnolla. Edessä on kupolimainen tila kiehtovine eläinhahmoineen. Juudean leijonat pitävät esillä kymmentä käskyä. Ihmisaiheiden
esittäminen synagogassa on kiellettyä Jumalan häpäisemisen vuoksi.

DSCN0651sy1.jpg DSCN0653sy3.jpg   DSCN0652sy2.jpg

Saamme hypistellä vanhaa toorakääröä. Tooran kirjoittaminen on äärimmäisen tarkkaa työtä. Koulutus siihen kestää kaksikymmentä vuotta eikä ainuttakaan virhettä saa tulla. Muuten koko sivu on poistettava ja se on aloitettava alusta. Yhden toorakäärön kirjoittamiseen menee aikaa noin vuosi.





lauantai 24. syyskuuta 2016

Anne Frank-näyttely


Helsingin kuvataidelukiossa esillä ollut Anne Frank - historiaa nykypäivälle -näyttely oli Anne Frank Housen tuottama näyttely jonka pääasiallisina teemoina oli Anne Frankin elämä, toisen maailmansodan tapahtumat sekä holokausti ja se, miten näihin tapahtumiin reagoitiin sodan jälkeen ja miten ne ovat esillä yhä nykypäivän yhteiskunnassa. Näyttelyn tarkoitus oli myös herättää kysymyksiä ja ajatuksia vainoista ja ihmisoikeuskysymyksistä ja niiden vaikutuksista nykypäivänä.

Näyttely kiertää ympäri maailmaa, Suomessakin aina vuodesta 2012 asti. Koulullamme ollut versio sisälsi suomen- ja ruotsinkieliset tekstit ja se jatkaa koulumme jälkeen kiertoaan ympäri Suomen eri kouluja ja kulttuurikeskuksia. Nyt kun näyttely oli meidän koululla, tuli holokaustikurssilla olevien torkkeleiden tehtäväksi järjestää opastuskierroksia näyttelyyn koulullamme eri luokkia varten.

Opastusta edelsi koulutus, jonka järjesti Rauhankasvatusinstituutti. Koulutuksessa kurssilla olevien torkkelilaisten piti valmistautua ja harjoitella tulevaa opastusta varten. Koulutuksessa muun muassa leikittiin erilaisia tutustumisleikkejä, joihin kului paljon aikaa. Loppupeleissä se kuitenkin antoi paljon tarvittavaa tietoa jota ilman emme missään nimessä olisi voineet pitää esittelykierroksia näyttelyssä. Esimerkiksi suunnittelu siitä, mitä sanoisimme, oli erittäin hyvin järjestettyä ja tärkeää. Se siis antoi eväät lopulliseen opastukseen, kun esimerkiksi käytiin läpi näyttelyn dioja ja harjoiteltiin opastamista ryhmissä muiden koulutukseen osallistuvien kanssa.
Myöhemmin monet ovatkin sanoneet että koulutuksesta oli paljon hyötyä koska se valmisti ihmisiä tulevaan koitokseen, joka saattoi olla monelle varsin ahdistavaa. Koulutuksessa juuri yritettiin leikkien ja harjoitusten avulla saada ihmiset puhumaan selkeästi ja olemaan jännittämättä tulevaa opastusta. Tämä onkin nykyään varsin tärkeää, koska monille esiintyminen suuren ryhmän edessä voi olla todella hankalaa ja vaativaa.
Koulutuksessa oppi siten asioita joita voisi myös opettaa yleisestikin kouluissa, varsinkin niitä kursseja/oppitunteja varten, joissa tehdään paljon esiintymisiä tai tehdään suullisia kokeita.



Keskittynyttä kuuntelua opastuksessa...


Näyttelyn ja opastuskierrosten pitämistä edelsi myös näyttelyn kokoaminen, johon torkkelit osallistuivat. Kokoaminen olikin yllättävän hankalaa, mutta kun sitä tekemässä oli paljon ihmisiä, koko näyttely oli melko nopeasti pystyssä.

Näyttely itsessään oli varsin kiintoisa, vaikka tekstiä olikin joissakin kohdissa melko suppeasti. Voi silti sanoa, että tietoa sai kuitenkin tarpeeksi. Tietoa Natsi-Saksasta ja Anne Frankista itsestään oli kumpaakin sopivat määrät niin, että asioiden kululla Saksassa voitiin hyvin selittää se, mitä Annelle tapahtui. Oli yllättävää, että vain 34 esillä olleeseen julisteeseen ja niiden vähäiseen tekstimäärään mahtui niin paljon informaatiota.

Opastus olikin yllättäen tosi hauskaa, kun sai tutun kaverin kanssa hoitaa koko homman ja sen jälkeen pystyi taputtamaan itseään olalle ja kiittää hyvin hoidetusta työstä.



Opastuksissa yleisö oli yllättävän kiinnostunutta. Monilla tuntui olevan odotuksia, etteivät opastuskierroksille tulleet ryhmät osaisi käyttäytyä tai kuunnella asiallisesti, mutta onneksi näin ei ollut. Sen sijaan monet tuntuivat olevan aidon kiinnostuneita aiheesta. Useat opettajat myös tuntuivat haluavan keskustella näyttelystä tunnillaan enemmän. Oli myös hauska huomata, kuinka ruotsinopettajat pitivät dioissa olleita ruotsinkielisiä käännöksiä tekstistä erittäin hyvänä juttuna. Näin niistäkin sitten saatiin jotakin hyötyä, vaikkei niiden tarpeellisuutta muuten ehkä olisikaan heti huomannut!



Kokonaisuudessaan näyttely oli tosi pätevä yleiskuva Anne Frankin elämästä, holokaustiin johtaneista tapahtumista ja toisen maailmansodan vaikutuksista ihmisoikeuksien toteutumiseen nykypäivänä.

Kalliolaiset seuraavat kiinostuneina torkkelilaisten opastusta


Holokausti-kurssin torkkelit 
Kuvat: Tiina Kärkkäinen