Kartan kanssa löydän viimein perille Malminkadun synagogalle erehdyttyäni suunnasta pari kertaa. Synagoga on piilossa syrjäisellä kadulla, ja näyttää ulospäin melko tavanomaiselta rakennukselta. Moni tajuaa vasta nyt, että passi unohtui kotiin. Onneksi henkilökunta päästää meidät sisään ilman henkilöllisyystodistuksia. Reput ja laukut kuitenkin tarkistetaan mahdollisten aseiden varalta, sillä synagogaan saapuu jatkuvasti uhkauskirjeitä. Pojat saavat kipan päähänsä ennen kuin astutaan sisään. Vieressä on kotoisan oloinen juutalainen päiväkoti. Pieni tyttö istuu kivimuurilla silppuamassa puun lehtiä muoviämpäriin. Hän tarkkailee meitä isoja lukiolaisia. Minulle hän hymyilee ja vilkuttaa.
Yläkerran synagoga on upea ja koristeellinen. Tänä vuonna se täyttää 110 vuotta. Seinät ovat vaaleanvihertävät, ornamenttipylväät kannattelevat ylätasoa, joka on naisten paikka jumalanpalveluksen aikana. Miehet istuvat alhaalla penkeillä, kuten mekin nyt opastusta kuunnellessamme. Miehet ja naiset on erotettu toisistaan siitä syystä,
että jumalanpalvelus on miesten velvollisuus, mutta naisten mahdollisuus. Miesten on siis
hyvä saada keskittyä jumalanpalvelukseen kunnolla. Edessä on kupolimainen tila kiehtovine eläinhahmoineen. Juudean leijonat pitävät esillä kymmentä käskyä. Ihmisaiheiden
esittäminen synagogassa on kiellettyä Jumalan häpäisemisen vuoksi.
Saamme hypistellä vanhaa toorakääröä. Tooran kirjoittaminen on äärimmäisen tarkkaa työtä. Koulutus siihen kestää kaksikymmentä vuotta eikä ainuttakaan virhettä saa tulla. Muuten koko sivu on poistettava ja se on aloitettava alusta. Yhden toorakäärön kirjoittamiseen menee aikaa noin vuosi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.